skip to Main Content
Pekka Laukkarinen Trion Joulun Tähti -konsertit 2020

Pekka Laukkarinen trion Joulun Tähti -konsertit 2020

Pekka Laukkarisen Joulun Tähti -konsertit

Suosittu lasten tv-kasvo, muusikko Pekka Laukkarinen lähtee jälleen tänä vuonna trionsa kanssa kiertämään Joulun Tähti -konsertteja. Tänä vuonna tosin moni konserteista tehdäänkin livestriiminä. Triossa soittaa Laukkarisen lisäksi kielisoitinspesialisti Matti Laitinen ja kosketinsoittaja Leevi Helo.

Konsertit ovat koko perheelle suunnattuja iloisia konserttihetkiä tuttujen joululaulujen äärellä. Laulut ovat sovitettu hyväntuulisesti ja koskettavasti niin että niistä on iloa niin lapsille kuin aikuisillekin. Joulun Tähdestä on tehty albumi vuonna 2012.

Gospel-laulaja ja auluntekijä Pekka Laukkarinen on toiminut myös MTV Juniori –kanavan ruutukasvona ja juontanut useita eri lastenohjelmia. Hänen juontamansa ohjelma on ollut kaksi kertaa Kultainen Venla -ehdokkaana. Laitinen on multi-instrumentalisti, joka on erikoistunut akustisiin kielisoittimiin. Hänen Freija-yhtyeensä levy Sydän Juurilla on voittanut Emma-palkinnnonkin. Leevi Helo on yleisölle tuttu mm. Pro Fide -yhtyeen entisenä pitkäaikaisena kosketinsoittajana.

JOULUN TÄHTI 2020

02.12. Kouvola, Keskuskirkko, klo 18.00, vapaa pääsy, konsertti myös striimataan. Lisäksi koulukonsertti livestream klo 12.00
04.12. Eurajoki, Eurajoen kirkko, klo 19.00, vapaa pääsy. Lisäksi 4v-synttärit klo 17.00
05.12. Lahti, Joutjärven kirkko, klo 14.00, vapaa pääsy, PERUTTU
15.12. Alahärmä, klo 18.00, livestream
16.12. Kangasala, koulukeikka livestream
17.12. Lohja, yksityistilaisuus, PERUTTU
18.12. Mäntsälä, klo 19.00, livestream (Mäntsälän seurakunnan YouTube-kanava)

Back To Top